"Eihän avustajalla ole omaa elämää" Näinhän se tuntuu usein menevän. Varsinkin, jos on yksinelävä autoton sinkkunainen, niin oma elämä jää helposti sivuun. Vaikka olis kuinka liikkuvaa sorttia. No tän avustajan piti jo alkuviikosta kirjotella kuulumisia ja hehkuttaa sitä omaa elämää, mutta sinne se aika vaan hukku.. töihin ja sen oman elämän elämiseen :D Ja viikonloppu sairastamiseen. Huomenna toivon mukaan töihin ja alkamassa on 11 päivän työputki, joka päättyy juhannukseen. Nyt kuitenkin kuulumisia, tässä on hyvä kirjotella tennistä kattoessa. Emmu sai huijattua kattoo tätä. Eilen katoin jopa jalkapalloa, Mestarien liigan finaalin. Voi veljet!

Koska oon viettänyt poikkeuksellisen paljon aikaa kotona, niin jatkoin perinnettä myös viime viikonloppuna. Asiaan saattoi vaikuttaa myös Kouvolan kaupungin byrokratia, josta lupasinkin lisäselvitystä. Tosiaan palkanmaksumme hoitaa tilitoimisto, johon lähetämme postitse tuntilistat tehdyistä työtunneista ja tämän listan perusteella maksetaan se palkka. Lähetin tuntilistan ohjeiden mukaisesti tilitoimistoon, kun edellinen palkkakausi oli päättynyt. Lappunen kuitenkin seikkaili postissa kolme postipäivää ja saapui näin tilitoimistoon päivän myöhässä.. Palkkaa ei siis voitu maksaa, koska palkat oli laskettu päivää aiemmin. Palkan olisi voitu maksaa myöhässä, jos siihen olisi saatu toimeksiantajalta lupa. Ilmeisesti kuitenkin kaupungilta puuttuu lomake, jolla soittaa tilitoimistoon ja antaa lupa maksuun... Kiitos toimiva byrokratia. Näin ollen siis matkustelut jäivät muutamaksi viikoksi hieman väliin. Ihan toimettomaksi en kotona kuitenkaan jääny. Ittetein vähän kesäkurpitsalasagnea ja perunasalaattia sekä hommasin vähän väriloistoa parvekkeelle Neilikoiden muodossa :)

2015-05-30%2022.01.54.jpg

Valkosipulista kesäkurpitsalasagnea ja perunasalaattia. #ittetein

2015-05-30%2022.19.53.jpg

Vähän väriloistoa parvekkeelle

2015-05-30%2015.22.49.jpg2015-05-30%2016.10.52.jpg

Viime viikonloppuna oli myös shortsikeli. Ehkä liian aikaisin hihhuloin ulkona puolialasti, mutta ei haittaa :D

2015-05-30%2017.45.04.jpg

Oon ihan tykästynyt näihin jäätelöihin. Nomnom <3

**************************************************

Viime viikonloppuna ahkerasti pakattiin tavaraa valmiik kirpparointia varten. Maanantaiaamuna het kymmenen jälkeen oven ripaan roikkumaan ja omaa pöytää täyttämään Kouvolan Centtilässä. Perhekirpputori Centtilässä on ollu meillä pöytä jo viikon ja hyvin on tavara liikkunut. Vielä huominen päivä, toivottavasti mahdolisimman paljon juttuja vielä menee kaupaksi :)

2015-05-31%2012.20.20.jpg2015-05-31%2012.20.10.jpg2015-05-31%2012.20.16.jpg

2015-06-01%2010.47.19.jpg2015-06-01%2010.46.58.jpg

 

2015-06-07%2013.27.11.jpg2015-06-07%2013.23.06.jpg

Kouvolan Perhekirpputori Centtilä, pöytä 27! Vielä ehtii ostoksille maanantaina 8.6.2015!

*********************************************

Muuten viikko on menny tietysti töissä. Työviikko olikin taas aikamoinen. Mikään ei mennyt alunperin suunnitelmien mukaan. Maanantaina bongattiin kesän eka kyy (YÖK!). Ihme etten juossu Puhjonrannasta täysillä Kouvolaan asti vaan muistin neuvoa näkövammaista avustettavaa ja lapsia, että tulkaa vaan sen ohi. Hyi. Mie sitten inhoan noita luikeroita. Tiistaina yritettiin tehdä vähän kukkaseppeleitä, vaatii muuten harjoitusta tuo voikukkaseppele, jos noin kylmiltään rupeaa sitä tekemään :D Maanantaina ja keskiviikkona vierailin kirjastossa hakemassa vähän kesäluettavaa sekä kaupasta multaa, että sain minun kukkaset (IHANITTE) istutettua vähän paremmin kasvamaan :)

2015-06-03%2022.10.17.jpg2015-06-03%2018.15.51.jpg

2015-06-01%2012.12.48.jpg

 

Keskiviikkona työpäivä sujuikin asioita hoidellessa ja torstaina sama meno jatkui. Perjantaina työpäivän aikana alkoi tuntua hieman kipeä olo, kun ääni tuntui jäävän matkalle. Illalla kotiin päästyäni sitten olikin vähän alilämpöä, 34.5... Tunnin tirsojen jälkeen se olikin noussut 37 ja illan mittaan sinne 38 huitteille kiri. Viikonloppu sujui siis sängyn pohjalla. Onneksi oli viihdettä ja ihana ystävä, joka toi sairaalle vähän juotavaa ja herkkuja!

2015-06-06%2014.23.05.jpg2015-06-06%2012.02.12.jpg2015-06-06%2014.18.25.jpg

Kyllä sairastaminen on sitten mukavaa!

 

Onneksi kuume näyttää laantuneen ja ilmeisesti huomenna kai töihinkin pääsee taas. Juhannukseen asti painetaan yhtä putkea. Mutta ei haittaa.. Nimittäin koeaika päättyi maanantaina ja tää tyllerö jatkaa nyt näitä avustajan hommia sitten hieman pidempään! Tämmöset oli fiilikset tiistaiaamuna töihin mennessä:

2015-06-02%2009.26.47.jpg

Nyt tää iloinen beibe lähtee keittelee iltakahvia! Huomenna luvassa leiripäivä, jippii! Palataan, ens kerralla kerron mistä tää pinkki villitys on lähteny liikkeelle. Siis kun joku on väittäny että jotenkin muka pidän pinkistä väristä ;)

<3: avustaja

 

//edit.

Unohdin ihan hätäpäissäni mainita, että miun pyörä sanoi sopimuksen irti ja olin jalkamiehenä melkein viikon. Sitte n ihan naapurimni Topsukka pullakahveja vastaan korjasi konkelin. Nyt kulkee kun... kun kun korjattu ja tasvattu pyärä!